Blogi: Riittävän ja oikeanlaisen dialogiohjaamisen oppii vain harjoittelemalla

Miksi dialogi?

Väitöstutkimuksessani tarkastelen kohtuuteen ja kohtuuttomuuteen liittyviä kokemuksia erityisesti työn ja kulutuksen näkökulmasta. Koska kohtuutta on vaikea ymmärtää ilman ihmisten omia kokemuksia ja niiden yhteistä tarkastelua, valitsin aineistonkeruumenetelmäksi dialogin.

Järjestin tutkimusdialogeja useilla paikkakunnilla sekä erilaisten osallistujaryhmien, mukaan lukien poliittisten puolueiden, kanssa. Aineistonkeruun aikana huomasin kuitenkin nopeasti, että tutkimuskontekstissa dialogin ohjaaminen vaatii erityistä herkkyyttä. Ohjaajana joutuu jatkuvasti tasapainoilemaan liian vähäisen ja liian voimakkaan ohjaamisen välillä. Tässä blogissa jaan muutamia havaintoja siitä, mitä tutkimusdialogien vetäminen minulle opetti.

Löydät ohjaamisen tasapainon vain kokeilemalla

Dialogin perustavoite on luoda tila rakentavalle ja kokemusperusteiselle keskustelulle. Tilaa tulisi olla niin ryhmän yhdessä synnyttämälle keskustelulle, kuin osallistujien yksilöllisille äänille. Kullakin keskustelijalla tulee olla tilaa osallistua ja ohjaajan tehtävä on pitää huoli siitä, että kaikki saavat vähintäänkin kokemuksen tasavertaisesta osallisuudesta.

Dialogeja vetäessäni huomasin pian, että tutkimusasetelma muuttaa ohjaamistilannetta huomattavasti, ja ohjaajana joudun tasapainottelemaan liiallisen ja liian vähäisen ohjaamisen välillä normaalia enemmän. Liian vähän ohjaamista, eivätkä rakentavan keskustelun periaatteet välttämättä toteudu, kaikki eivät pääse mukaan keskusteluun, tai se voi harhautua aivan muihin kuin käsiteltävään aiheeseen.

Toisaalta liiallinen ohjaaminen voi rajoittaa keskustelun omiin havaintoihini. Dialogin ja tutkimusetiikan kannalta onkin tärkää tarkkailla omaa toimintaansa ja kokemustaan ohjaajana, jottei tule liiaksi vääristäneeksi keskustelua ja siitä syntyvää aineistoa omalla ajattelullaan.

Ohjaamisessakin on siis pyrittävä kohtuuteen ja tuntuman siitä voikin löytää vain kokeilemalla ja tarkkailemalla itseään, keskustelijoita ja käytävää keskustelua. Olin ensimmäisissä keskusteluissa ehkä liiankin varovainen ohjaamisen kanssa, mutta keskustelujen edetessä opin tasapainottelemaan tämän kaiken kanssa paremmin.

Kokemuspuheelle ja luottamuksen rakentumiselle kannattaa varata aikaa

Ohjaamisen määrän lisäksi sen laatua joutuu tarkastelemaan jatkuvasti. Tutkimuskonteksti saattaa helposti tehdä dialogistakin haastattelun kaltaisen, mutta tämä on yleensä melko helppo välttää kannustamalla osallistujia liittymään toistensa kertomaan.

Toisaalta dialogille ominaiseen kokemuspuheeseen pääseminen on helpommin sanottu kuin tehty. Kokemus voi olla lähes mitä vain ihmisyyteen liittyvää, kuten muistoja, kuvitelmia, ajatuksia ja tunteita. Olemme kuitenkin tottuneet keskustelemaan pinnallisesti “asia edellä” ja moni voi kokea esimerkiksi tunnemaailman kuvaamisen ennalta tuntemattomille ihmisille epämiellyttävänä. Toisaalta tutunkin porukan kesken tunnepuhe voi tuntua vähän vieraalta.

Mikäli tavoitteena on keskustella kokemusten lisäksi myös niiden merkityksestä esimerkiksi juuri tulevaisuuden kannalta, kannattaa kokemuskeskustelulle silti varata riittävästi aikaa. On tärkeää, että keskustelu pääsee avautumaan ja syvenemään luonnollisesti luottamuksen kasvaessa ja tulkittavaa ainesta syntyy riittävästi. Tulkintavaiheessa keskustelun sävy muuttuu hieman “asiapitoisemmaksi”, jolloin kokemuspuhe jää taka-alalle.

Ohjaaja voi osaltaan vaikuttaa keskustelun etenemiseen, mutta parasta on edetä tunnustellen. Millainen keskustelu on mahdollisimman antoisa kaikille osallistujille tässä ja nyt? Keskusteluryhmät ovat aina erilaisia, eikä aikaa välttämättä ole riittävästi tunnetasolle pääsemiseen, ja tämä on myös täysin ok. Kokemuksista voi keskustella muutenkin.

Lopuksi

Vaikka tutkimukseni analyysivaihe on vasta alkupuolella, voin jo nyt todeta, että dialogissa tapahtuva kokemusmaailmojen törmäyttäminen on osoittautunut hyväksi tavaksi luoda ihmistenvälistä ymmärrystä myös tutkimusta varten. Samalla keskustelut vaikuttivat aidosti tarjoavan myös osallistujille oivalluksia ja jopa toimijuutta kohtuuden etsimisessä.

Ohjaajalla on merkittävä rooli dialogin vaatiman tilan luomisessa, ja tutkimuskontekstissa kokenutkin dialogiohjaaja voi joutua hakemaan uudenlaista asentoa. Tällä polulla ei koskaan tule valmiiksi, mutta riittävän ja oikeanlaisen ohjaamisen oppii löytämään vain harjoittelemalla!

*Kirjoittaja on Rasmus Sihvonen, joka työskentelee väitöskirjatutkijana Kohtuusratkaisuilla kohti sisukasta, vihreää ja oikeudenmukaista Suomea (SISU) -tutkimushankkeessa.