Työpajojen kuvaukset

1. Mediatoimintaa kaikille              

Vetäjä: Saija Salonen, Sosped-säätiö

Mediatoimintaa kaikille -työpajassa tutustutaan aikuisten inklusiiviseen ja toiminnalliseen mediakasvatukseen lyhyen tietopaketin ja käytännön harjoitteiden kautta. Työpaja soveltuu kaikille, jotka haluavat ymmärtää mediaan liittyviä ilmiöitä paremmin ja löytää konkreettisia tapoja tukea aikuisten mediataitoja sosiaalipedagogisesta näkökulmasta. Osallistujat pääsevät kokeilemaan helppoja menetelmiä sekä näkemään, miten mediaan liittyviä teemoja voidaan käsitellä yhteisöllisesti, dialogisesti ja osallistujien omaa arkea tukien. Pajassa esitellään Mediatoimintaa kaikille -hankkeen tuottamat materiaalit ja itseopiskeltava verkkokurssi, joihin voi tutustua osoitteessa https://mediatoimintaakaikille.fi/.

Hankkeessa kehitetyt työpajamallit tarjoavat valmiita kokonaisuuksia ammattilaisille, jotka työskentelevät haavoittuvassa asemassa olevien aikuisten kanssa. Mallit on suunniteltu tukemaan kriittistä medialukutaitoa, vahvistamaan osallisuuden kokemuksia ja rakentamaan turvallista tilaa, jossa oma ääni saa tulla kuuluviin. Menetelmät soveltuvat sekä yksilö- että ryhmätoimintaan ja täydentävät hyvin sosiaalipedagogista työotetta.

Taustalta löytyy Sosped-säätiön pitkä kokemus Mieletöntä valoa ‑mediatoiminnasta, jossa luovat ja toiminnalliset työtavat ovat auttaneet osallistujia löytämään omia vahvuuksiaan ja vahvistaneet yhteisöllisyyttä. Hankkeen työpajamallit ja itseopiskeltava verkkokurssi noudattavat Opetus‑ ja kulttuuriministeriön medialukutaitostrategiaa sekä KAVI:n linjauksia yhdenvertaisten mediataitojen edistämisestä.
 

2. Nuorten aikuisten osallisuuden kokemuksen vahvistaminen Osallisix-ryhmätoiminnassa

Vetäjä: Erja Anttonen, Nina-Elise Koivumäki ja Havu Pärnänen, Humanistinen ammattikorkeakoulu

Millaisin yhteistyön muodoin voidaan tarttua paikallisella tasolla nuorten aikuisten yksinäisyyteen? Miten nuoria aikuisia voidaan tukea toteuttamaan ideoitaan tai vaikuttamaan yhteisönsä hyvinvointiin? Miten huolehditaan siitä, että hankkeen tai ryhmän jälkeen nuori ei jää yksin? Yhdessä osallisiksi – Mieliteko 2.0 -hankkeen Osallisix-toiminnassa kehitetään ratkaisuja nuorten aikuisten hyvän elämän tueksi.

Nuorten aikuisten osallisuuden ja toimijuuden tukeminen ovat yhteydessä sosiaaliseen kestävyyteen ja siten kohtuullisen hyvään elämään. Yksinäisyys haastaa kohtuullisen hyvän elämän toteutumista merkittävästi. Tervetuloa kuulemaan ja pohtimaan, miten nuorten aikuisten yksinäisyyttä voidaan vähentää ryhmämuotoisella toiminnalla.

Työpajassa tarkastellaan nuorten aikuisten osallisuuden kokemuksen vahvistamista käytännön menetelmin.

Työpajan ensimmäisessä vaiheessa tarkastellaan, miten tavoittaa kohderyhmään kuuluvia nuoria aikuisia ja sitä, millaista monialaista yhteistyötä tavoittaminen myös edellyttää. Toisessa vaiheessa jaetaan esimerkkejä siitä, miten tartumme nuorten aikuisten ideoihin ja syötteisiin ja miten tuemme nuorten aikuisten toimijuutta. Kolmannessa vaiheessa tarkastellaan ryhmätoiminnan lopettamisen vaihetta ja sitä, millaisin toimin nuori aikuinen on voinut kiinnittyä itselleen tärkeään ryhmään ja jatkaa eteenpäin. Kytkemme konkreettiset teot osallisuusteemaan ja rakennamme ryhmän kaaren.

Nuorten toimintakykyä ja osallisuutta edistävää Osallisix-ryhmätoimintaa järjestetään osana Yhdessä osallisiksi – Mieliteko 2.0 -ryhmähanketta. Ryhmähankkeen tavoitteena on edistää pohjoissavolaisten mielen hyvinvointia, vähentää yksinäisyyttä ja ehkäistä eriarvoistumista. Ryhmähanke toteutuu vuosina 2023–2027 Pohjois-Savossa ja se on EU:n osarahoittamaa.

3. Eletty elämä ja toiveikas tulevaisuus – käytännön työpaja ikäkokemuksen dialogiselle kohtaamiselle

Vetäjät: Suvi Fried ja Liisa Söderlund, Vanhustyön keskusliitto

Pitkäikäisyys, ikääntyminen ja vanhuus ovat saaneet julkisessa keskustelussa jopa kohtuuttomia sävyjä. Yhtäältä näyttää siltä, että pitkäikäisyyden kanssa kamppaillaan luonnollisten vanhenemisen prosessien vastaisesti. Toisaalta vaikuttaa siltä, että hyvin vanhojen elämään liittyy epätoivoa ja kurjuutta, jonka olemassaoloa on nykyaikana vaikea ymmärtää. Tässä työpajassa kokeillaan mahdollisuutta lähestyä kunkin osallistujan ikäkokemusta luonnollisena kehitysprosessina, joka johtaa kohti kypsyyttä ja viisautta. Kun elämän aikana koetut tapahtumat ja nykytilanne asettuvat kasvatukselliseen suhteeseen, voi ihminen rakentaa entistä viisaammin tulevaisuuttaan.

Tarjoamme osallistujille mahdollisuuden tutustua kokemuksellisesti vanhenemisen maisemiin, jotka kumpuavat eletyn elämän kohtuullistamisesta sekä menneisyyden ja nykyhetken uudelleenmäärittelyistä niin, että jokainen voi nähdä tulevaisuutensa toiveikkaampana.

Tien viittoina työpajassa toimivat Lars Tornstamin gerotranssendenssiteoria, Paulo Freiren ajatukset dialogisesta praksiksesta ja ihmisestä itsensä ylittävänä olentona sekä sosiaalipedagogiikan keskeiset periaatteet. Nämä tietoperustat johdattelevat osallistujia työpajan kysymyksiin, oman viisautensa tunnistamiseen ja dialogiseen kohtaamiseen eri ikäisten osallistujien kesken.

Työpajan kokemukselliseen osioon siirrytään ”Minä olen puu” -tietoisuusharjoituksen kautta, jossa jokainen osallistuja tunnistaa oman kertyneen elämänkokemuksensa ja nykyhetkensä. Yhteiseen keskusteluun siirrytään Tornstamin gerotranssendenssiteoriassa käytettyjen kolmen haastattelukysymyksen avulla, joissa suunnataan huomio omaan suhteeseen maailmaan, itseen ja toisiin ihmisiin. Kokemusta elävöitetään Freiren pedagogisten näkemysten keinoin, ja keskusteluun osallistuvat Joensuussa toimivan ARVI-hankkeen ikääntymisen kokemusasiantuntijat, Vertais-Velmut.

Työpajan päätteeksi luodaan yhteinen käsitys kohtuullisesta ja hyvästä elämästä suhteessa jaettuun vanhenemisen kokemukseen. Riippumatta iästä, on ihmisillä vanhuuteen liittyviä havaintoja, odotuksia, toiveita ja pelkoja, jotka voivat liittyä omaan tai läheisten elämänkokemukseen. Tämän työpajan tavoitteena on tuottaa turvallinen tila, jossa voi kokea, tuntea ja jakaa dialogissa omaan ikään sekä vanhuuteen liittyviä ajatuksia ja näkemyksiä sekä oppia yhdessä toisten kanssa.

Työpaja toteutetaan yhteistyönä, osana Ikävoimaa-ohjelmaa (STM 2025-2027). Ikävoimaa-ohjelman hankkeissa tuetaan haavoittuvien ikääntyvien osallisuutta kuormittavissa elämän muutostilanteissa. Työpajaa fasilitoivat taiteen tohtori, geronomi Liisa Söderlund ja sosiaaligerontologi Suvi Fried.

4. Keholliset kokemukset ekososiaalisena muutosvoimana

Vetäjä: Eeva-Mari Miettinen, TAMK, Traumainformoitu työote (ESR+)

Viime vuosina Suomessa on vahvistunut keskustelu traumainformoidun työotteen ympärillä. Sosiaalipedagogisesta näkökulmasta olennaista on ymmärtää traumainformoitu työote kriittiseksi lähestymistavaksi, jossa keskeistä on systeemisyys. Traumainformoitu työote (ESR+) -hankkeessa hahmotellaan traumainformoidun työotteen ekososiaalista viitekehystä, kurkottaen kohti traumatransformatiivisuutta.

Traumainformoidun työotteen ekososiaalisessa mallissa tunnistetaan sosiaalisten ja ekologisten sekä paikallisten ja globaalien ongelmien yhteenkietoutuneisuutta ja etsitään ratkaisuja kestävämpään elämäntapaan ja palvelujärjestelmään. Kyseenalaistamme dualismia, ja tässä työpajassa haastamme erityisesti mieli – keho ja järki – tunteet -dikotomioita. Kehollisesta erillisyydestä ja yhteydettömyydestä pyritään keholliseen yhteyteen maailman kanssa.

Trauman ytimessä on erillisyys itsestämme ja muista. Traumaattisten tapahtumien seurauksena yhteys kehon ja tunteiden väliltä katkeaa, kyky olla tässä hetkessä heikkenee ja näkemys itsestä, toisista ja maailmasta muuttuu negatiiviseksi (Maté & Maté 2022). Vieraantuneisuus omasta aistien välittämästä kehokokemuksesta lisää vieraantuneisuutta myös luonnosta ja ympäristöstämme (Pulkki ym. 2016).

Traumatransformatiivisen toiminnan toteutuminen edellyttää transformatiivista oppimisprosessia ja ymmärryksen muutosprosesseja. Työotteen omaksumisessa korostetaan kokonaisvaltaista oppimista, ja oppimiskokemuksiin tuodaan mukaan tunteet, intuitio ja kehollisuus sekä suhteet muihin oppijoihin.

Työpajassa tarkastellaan kehotietoisuutta, kokemuksellisuutta ja elämyksellisyyttä muutosvoimina ponnistaen liikkeelle aisteista. Aistien avulla on mahdollisia päästä turvalliseen yhteyteen itsen ja ulkomaailman kanssa. Aistien avulla voidaan ruokkia esim. uteliaisuutta, motivaatiota, leikkisyyttä, ja innostuneisuutta.

Työpajan keskiössä on turvan kokemuksen tarkastelu. Kehollisuudella, erityisesti tuntoaistilla on merkittävä vaikutus turvan tunteen ja sen kehittymisen taustalla (mm. Ayres 2018). Keholliseen turvaan liittyvistä tiloista käsin mahdollistuu luonnollisten korjaavien kokemusten tarjoaminen toisillemme: eettisyys, ekologisuus, yhteistoiminnallisuus, luovuus ja ongelmanratkaisu (Kuvajainen & Sarvela 2021).

5. Pienryhmäohjaus – toimijuutta, osallisuutta ja hyvän elämän rakentumista tukemassa

Vetäjä: Päivi Rosenius, Itä-Suomen yliopisto

Strukturoitu pienryhmäohjaus asemoituu ohjauksen kentällä yksilöohjauksen rinnalla omaleimaisena pedagogisena työmuotona, jolla on oma erityinen luonteensa ja käyttötarkoituksensa (Borgen & Amundson, 1989). Se sijoittuu yksilö- ja ryhmäohjauksen väliin yhdistäen yksilöllisen tuen ja ryhmän vuorovaikutuksen edut. Siinä missä yksilöohjaus on usein intensiivistä ja henkilökohtaista, pienryhmäohjauksessa korostuvat osallistujien aktiivinen toimijuus, vertaistuki ja yhteisöllinen oppiminen.

Työmenetelmänä pienryhmäohjaus pohjautuu kokemukselliseen oppimiseen, jossa huomioidaan samanaikaisesti yksilön ja ryhmän tarpeet. Keskeisenä lähtökohtana on ohjauksesta ryhmässä ja ryhmän avulla (Vanhalakka-Ruoho & Ruponen, 2013; Koivuluhta & Puhakka, 2015). Menetelmä vahvistaa osallisuuden, sosiaalisen yhteenkuuluvuuden ja vastuullisuuden kokemuksia sekä tukee osallistujien mahdollisuuksia pohtia itselle merkityksellisiä teemoja turvallisessa oppimisympäristössä. Pienryhmässä voi syntyä luottamuksellinen tila yhteiselle reflektoinnille ja “hyvän elämän” lähtökohtien tarkastelulle vertaisten kanssa: yksilö ei elä tyhjiössä, vaan tarvitsee toisia tullakseen minuksi ja meiksi.

Strukturoidun pienryhmäohjauksen käytännön toteutus rakentuu ryhmän tavoitteisiin sovitetuista toiminnallisista harjoituksista ja työskentelystä. Ryhmätoiminnan alkuvaiheessa painottuvat ryhmädynamiikan ja vertaisuuden rakentuminen, yhteisten tavoitteiden kirkastaminen sekä turvallisen tilan luominen. Työskentelyn edetessä osallistujien rooli vahvistuu ja ohjaajan rooli vähenee. Vertaistuki ja ryhmän ainutlaatuinen dynamiikka mahdollistavat parhaimmillaan muutoksen osallistujien yksilöllisessä ja yhteisöllisessä toiminnassa.

Työmenetelmänä pienryhmäohjaus soveltuu erilaisiin koulutusorganisaatioiden ja työelämäohjauksen tilanteisiin. Esittelemme osallistavassa käytännöllisessä työpajassa osallistavan simulaation, joka tekee näkyväksi roolien merkityksen ryhmädynamiikan rakentumisessa. Simulaatio tarjoaa mahdollisuuden kokemukselliseen oppimiseen, miten eri roolit vaikuttavat yksilön toimijuuden, vastuullisuuden ja osallisuuden rakentumiseen pienryhmässä.

Lähteet:

Borgen, W. A. 1995. A model for group employment counseling. U.S. Department of Education, Office of Educational Research and Improvement. Contact No. RR93002004

Koivuluhta, M. & Puhakka, H. 2015. Ryhmäohjaus opiskelijoiden toimijuuden edellytysten kehittäjänä. Teoksessa: Toimijuus, ohjaus ja elämänkulku. Publications of the University of Eastern Finland. Reports and Studies in Education, Humanities, and Theology 11.

Vanhalakka-Ruoho, M., & Ruponen, R. 2013. Ryhmäohjaus työtoimijuuden tukena? Tapaustutkimus IT-alalta. Työelämän tutkimus. Vol 11 Nro 1 (2013)

6. Planetaarinen sosiaalipedagogiikka käytännön opetustyössä

Vetäjä: Silja Holma, Itä-Suomen yliopisto

Planetaariseen sosiaalipedagogiikkaan johdattelevassa käytännön työpajassa tutustutaan kohtuullisuuden ja hyvän elämän kysymyksiin osana oppimista ja opetusta. Työpajaan osallistuminen tukee opetus- ja ohjaustyössä toimivien omaa planetaarista toimijuutta ja avaa keinoja rakentaa kohtuullista ja kestävää elämää edistäviä oppimisympäristöjä.

Työpaja perustuu loppuvuodesta 2025 julkaistun Planetaarisen opettajuuden ja oppimisen työkirjan sisältöihin. Työkirja kokoaa yhteen planetaarisen sosiaalipedagogiikan teoriaa, transformatiivisen oppimisen periaatteita sekä opetus- ja ohjaustyössä toimivien kokemuksia niiden soveltamisesta erilaisissa oppimisen konteksteissa. Työkirjan harjoitteiden avulla vahvistetaan moninaisia yhteyksiä itseen, toisiin ja ympäröivään todellisuuteen.

Työpaja alkaa ohjatulla harjoituksella, joka auttaa ryhmää laskeutumaan yhteiseen tilaan ja keholliseen läsnäoloon. Ohjatun harjoituksen jälkeen osallistujat tutustuvat työkirjan keskeisiin sisältöihin sekä niiden taustalla vaikuttavaan planetaarisen sosiaalipedagogiikan ajatteluun. Työpajan lopuksi käydään ohjattu dialogi, jossa reflektoidaan työkirjan harjoitteiden soveltuvuutta omaan opetukseen ja aikuisopetuksen konteksteihin.

Loppudialogi tallennetaan tutkimustarkoituksiin, ja työpajaan osallistuminen tulkitaan tietoiseksi suostumukseksi keskustelun tallentamiseen, sen luottamukselliseen käsittelyyn ja tutkimuskäyttöön. Tallenne litteroidaan ennen analysointia, ja hävitetään litteraation tarkistamisen jälkeen.

Työpajaan toivotetaan tervetulleiksi opetus- ja ohjaustyössä yhteiskunnan eri sektoreilla toimivat ja siitä kiinnostuneet. Osallistujia pyydetään tutustumaan Planetaarisen opettajuuden ja oppimisen työkirjaan ennakkoon ja ottamaan työpajaan mukaan tietokone, jonka avulla materiaaliin perehtyminen on sujuvaa.

7. Tutkiva ote kehollisuuteen: Kehotarina tutkimusmenetelmänä

Vetäjä: Tiina Sotkasiira, Itä-Suomen yliopisto

Tutkijalle oma ruumis voi tuntua voitettavalta esteeltä. Ruumis voi olla väsynyt, kivulias tai liian jännittynyt tärkeissä hetkissä. Toisaalta kehollinen/ruumiillinen tieto voidaan kokea voimavaraksi. Huomion kiinnittäminen ei-kielelliseen, eri aistikanavien tuottamiin aistimuksiin, havaintoihin ja tuntemuksiin sekä niiden muistoihin ja jälkiin tuottaa kokonaisvaltaisempaa (tai ainakin erilaista) ymmärrystä monenlaisista tutkimuskohteista. Esimerkiksi valtasuhteet ja hierarkiat voidaan tuntea myös tilanteissa, joissa niitä on vaikea nimetä tai pukea tarinan muotoon.

Laura L. Ellingsonin mukaan kehollinen tieto on aistein havaittavaa. Se korostaa hajua, kosketusta ja makua yhtä lailla kuin yleisemmin huomioituja näkö- ja kuuloaistia. Keholliseen kokemukseen perustuva tieto sisältää epävarmuutta, moniselitteisyyttä ja sotkuisuutta. Se ei ole steriiliä eikä se taivu helposti mitattavaan muotoon. Tutkijoille ei useinkaan opeteta, miten keholliseen tietoon voisi päästä käsiksi tai miten siihen ylipäätään tulisi suhtautua.

Tässä työpajassa kuulet aluksi lyhyen esityksen kehollisesta tiedosta ja sen hyödyntämisestä laadullisessa tutkimuksessa. Tämän jälkeen lähdemme ohjatusti kokeilemaan sovellusta Rae Johnsonin työryhmineen kehittämästä kehotarina-menetelmästä. Kerromme toisillemme tarinoita työpajan aiheesta ja kuuntelemme niitä kiinnittäen tietoista huomiota siihen, millaisia tuntemuksia, tunteita ja ajatuksia tarinoiden jakaminen herättää. Kokeilemme myös, miltä tuntuu tulkita kokemusta ei-kielellisesti.

Työpajaan osallistuminen ei edellytä aiempaa kokemusta kehollisista menetelmistä. Sen anti on sovellettavissa eri aloilla työskentelyyn eli sinun ei tarvitse olla tutkija osallistuaksesi. Kiinnostus kehollista työskentelyä kohtaan riittää. Työskentely perustuu vapaaehtoisuuteen eli voit osallistua haluamallasi tavalla. Noudatamme turvallisemman tilan periaatteita. Lähtökohtana on, että keho on aina mukana, kun tutkimusta tehdään, sillä kaikki kokemamme, havaitsemamme ja ajattelemamme on sidoksissa kehollisuuden antamiin mahdollisuuksiin.

Olet lämpimästi tervetullut pohtimaan yhdessä, millaista olisi tutkimus, jossa tämä valtava ruumiillinen materiaalivaranto otettaisiin huomion ja analyysin kohteeksi. Entä miten tämä tapahtuisi kehollisen tiedon omilla ehdoilla? Voiko tiedettä olla ilman sen kielellistä ilmaisua?

Mahdollista etukäteisluettavaa:

Ellingson, L. L. (2017). Embodiment in qualitative research. Routledge.

Johnson, R. (2018). Embodied social justice. Routledge.

8. Punaisten vankileiriltä kansalaiseksi – Isoisäni Eino Santalan tarina niin kuin se suvussa kerrotaan

Vetäjä: Juha Santala, TAMK

Työpajan lähtökohtana on kertomus sisällissodassa vankileiriltä paenneen nuoren pispalalaisen kansalaisluottamuksensa menettäneen miehen elämästä valkoisessa Suomessa. Se on kertomus sorrosta, fasismista ja suomalaisen yhteiskunnan kehittymisestä demokraattisemmaksi. Esityksessä pohdin hyvän elämän edellytyksiä poliittisesta sorrosta ja elinolosuhteiden niukkuudesta huolimatta. En ole historioitsija ja tapahtumien tulkinnat perustuvat sukuni työväenluokkaiseen tarinaperinteeseen.

Sisällissodan systemaattinen oikeuksien, arvokkuuden ja perusselviytymiskeinojen riistäminen aiheutti merkittäviä ylisukupolvisia mielenterveysongelmia, joiden ratkaiseminen edellytti kollektiivisia ja pitkäaikaisia ratkaisuja. Terapian sijasta ihmiset ratkaisivat ongelmiaan sosiaalipedagogisin keinoin.

Sisällissodan sorrettujen tarpeet eivät rajoittuneet psykologiaan, vaan ne juontavat juurensa poliittiseen ja sosiaaliseen epäoikeudenmukaisuuteen. Kyse on identiteetistä, sen heikentämisestä ja vahvistamisesta. Vaikka terapia voi auttaa lievittämään kärsimystä, se ei riitä, jos ja kun psykologinen kärsimys on syvästi rakenteellista. Jos keskitymme pelkästään yksilön mielenterveyteen, on riskinä unohtaa sosiaalisten ongelmien ja eriarvoisuuden vaikutukset ihmisten identiteettiin. 

Sisällissodan jälkeisessä ajassa kyse oli ihmisyyden, kauneuden ja toimijuuden palauttamisesta maailmassa, joka järjestelmällisesti kielsi sorretuilta turvallisuuden ja kansalaisoikeudet. Sisällissota opetti muitakin selviytymiskeinoja kuin terapiaa. Se opetti kollektiivista toimintaa oman identiteetin vahvistamiseksi tavoilla, joista voisimme ottaa opiksi nykyäänkin.

Esityksen jälkeen pohdimme pienryhmissä sisällissodan opettamia sosiaalipedagogisia ratkaisuja aikamme mielenterveysongelmiin ja traumatyöhön. Pienryhmätyöskentely puretaan dialogirinki-menetelmällä.

Meidän auttajien on kysyttävä itseltämme: Mitä tuki todella tarkoittaa? Olemmeko valmiita kohtaamaan järjestelmät, jotka aiheuttavat kärsimystä – emmekä vain hoitamaan sen oireita? Olemmeko valmiita tarjoamaan enemmän kuin sanoja, enemmän kuin terapiaa? Parantuminen ei ala pelkästään terapiasta, vaan ihmisyydestä.