Tutkimustyöryhmät

Päivien tutkimustyöryhmissä osallistujat esittelevät ajankohtaista sosiaalipedagogista tutkimusta ja keskustelevat siitä. Esitelmät käsittelevät jo valmistuneita, työn alla olevia ja vasta suunnitelmavaiheessa olevia tutkimuksia. Kyse ei siis ole luennoista, vaan työryhmät ovat mahdollisuus tutkijoille kertoa tutkimusideoistaan ja kiinnostavista havainnoistaan, tuoda keskusteluun itseään pohdituttavia kysymyksiä sosiaalipedagogisesta tutkimuksesta tai tutkimuksen tekemisestä ylipäätään sekä esitellä alustaviakin tutkimustuloksiaan. Esitykset ovat lyhyitä, koska keskusteleminen esitysten pohjalta on yhtä oleellinen osa työryhmien toimintaa kuin itse esitykset.


Esitelmäkutsu

Kutsumme kaikkia sosiaalipedagogisesti kiinnostavaa tutkimusta tekeviä kertomaan ja keskustelemaan tutkimuksestaan Sosiaalipedagogiikan päiville. Haluamme kannustaa erityisesti gradu- ja opinnäytetyövaiheessa olevia sosiaalipedagogiikan opiskelijoita sekä sosiaalipedagogisesti orientoituneita jatko-opiskelijoita osallistumaan työryhmiin esitelmän pitäjänä. 

Esitelmä voi käsitellä jo valmistunutta, työn alla olevaa tai vasta tutkimussuunnitelmavaiheessa olevaa tutkimusta. Esitelmä (20 min.) voi olla joko suomen-, ruotsin-, tai englanninkielinen. 

Hyväksytyt esitykset kootaan teemallisiksi (tarpeen mukaan myös kielellisiksi) kokonaisuuksiksi abstraktien teemojen mukaan. Ehdotukset kokonaisista, jonkin tietyn teeman ympärille rakentuvista työryhmistä puhujineen (2–4 puhujaa) ovat myös tervetulleita.

Lähetä abstraktisi Sosiaalipedagogiikan päivien tutkimustyöryhmään tällä lomakkeella 14.2.2025 mennessä. Abstraktin hyväksymisestä ilmoitetaan 10.3.2025 mennessä. 

Ohjeet abstraktin lähettämiseen:

  • Kirjoita lomakkeelle oma nimesi ja sähköpostiosoitteesi sekä taustaorganisaatiosi (yliopisto, ammattikorkeakoulu tai muu oppilaitos, jossa työskentelet tai opiskelet, tai muu organisaatio), jos haluat, että se mainitaan päivien abstraktikirjassa
  • Laadi esitystäsi hyvin kuvaava otsikko.
  • Kirjoita tai kopioi tekstikenttään abstrakti, jonka pituus on korkeintaan 300 sanaa.

Täyttämällä ja lähettämällä lomakkeen hyväksyt henkilötietojesi käsittelyn ja tallentamisen. Lue henkilötietojen käsittelystä lisää tietosuojaselosteesta.

 

Lähetä abstrakti:

Esityksen ajankohta