Torstai 12.3. klo 16.15–18.15
Esitykset
Työryhmä 1: Kestävä osallisuus
Veera Korhonen: Planetaarinen osallisuus: Osana elämän verkkoa
Anna-Maria Isola: Osallisuus, ilmastoteot ja ilmastohuolet
Työryhmä 2: Kokemuksia ja tuntemuksia kodista, kuulumisesta ja palveluista
Katariina Kotila: Nuorten aikuisten affektiiviset kodin tekemisen käytännöt lapsuudenkodista muuton jälkeen
Anna-Maija Niemi: Kuulumisen tunnun muotoutuminen osana nuorten miesten elämänkulkua ja sen eri alueita (vain to)
Alla Lemechkova-Toivonen & Tuire Aikio: Työllistämistä edistävien palvelujen käyttäjien ohjauskokemuksia ja kehittämistarpeita
Työryhmä 3: Hyvä elämä, kohtuus ja kohtuullisuus
Teija Makkonen: Kohti kohtuullisia tulevaisuuksia: iäkkäiden näkemykset kulttuurisessa kestävyysmurroksessa
Hilma Möttönen: Kohtuus ja vastuullisuus naisten kokemuksissa rahasta ja vaurastumisesta
Erja Laakkonen: Irtiottojutut hyvän elämän etsinnän kuvauksina
Työryhmä 4: Nuoret reunalla – kokemuksia, katveita ja tukemisen haasteita
Aunimarjut Kari: Nuoret ulkopuolisuuden kokemusten rajapinnoilla: systemaattinen kirjallisuuskatsaus
Anna-Kaisa Peruskivi: Nuoret koulutuksen reunalla: psyykkisesti oireilevien opiskelijoiden tuen katveet koulutusjärjestelmässä
Annika Hokkanen: Haasteita, katkoksia ja putoamisia: Koulu- ja opiskelupolut rikoksia tehneiden nuorten tarinoissa
Abstraktit
Työryhmä 1: Kestävä osallisuus
Veera Korhonen: Planetaarinen osallisuus: Osana elämän verkkoa
Anna-Maria Isola: Osallisuus, ilmastoteot ja ilmastohuolet
Planetaarinen osallisuus: Osana elämän verkkoa
Veera Korhonen, Itä-Suomen yliopisto
Esitykseni perustuu tekeillä olevaan, planetaarista osallisuutta käsittelevään väitöskirjaani. Testaan ja jatkokehitän Salosen, Isolan, Jakosen ja Fosterin (2024) muotoilemaa planetaarisen osallisuuden indikaattoria pyrkien samalla vahvistamaan teoreettista ymmärrystä aiheesta. Planetaarinen osallisuus kuvaa planetaarisen kansalaisuuden realisoitumista etenkin kokemuksellisella tasolla. Olemme monin tavoin liittyneitä ihmiskunnan, muiden elollisten ja maapallon ekosysteemien verkkoon. Planetaarinen osallisuus laajentaa kuulumisen piirin ihmisyhteisöistä koko luontoon ja tekee näkyväksi ihmisen ja luonnon tiiviin yhteenkietoutuneisuuden sekä yksilön valintojen tilallisesti, ajallisesti ja eettisesti kauaskantoiset vaikutukset.
Tutkimusta motivoi oletus siitä, että ihmisillä on tapana pitää huolta niistä, joiden koetaan kuuluvan "meihin". Tällöin planetaarisen osallisuuden kokemus saattaa edistää sitoutumista yhteiseen planetaariseen hyvään. Yhteenkuuluuvuuden ja vaikutusmahdollisuutensa tunnistavat planetaariset kansalaiset ovat tärkeä kollektiivinen voima kestävän ja kukoistavan tulevaisuuden luomiseksi. Lisäksi planetaariset osallisuuden kokemukset saattavat vahvistaa yksilöiden eudaimonista hyvinvointia. Eudaimoninen hyvinvointi on aineetonta hyvää; hyvin elettyä elämää, joka ei jatkuvan elintason nostamisen tavoin vaadi planeetan materiaalisen kantokyvyn ylittämistä. Eudaimonisen hyvinvoinnin teema näkyy etenkin väitöskirjani toisessa osatutkimuksessa, jossa tarkastelen planetaaristen osallisuuden kokemusten yhteyttä merkityksellisyyden kokemuksiin ja elämäntyytyväisyyteen.
Väitöskirjani on sosiaalipedagogiikan kentällä menetelmällisesti poikkeuksellinen, sillä hyödynnän edistyneitä tilastollisia menetelmiä indikaattorin kehittämisessä ja sen yhteyksien tarkastelussa. Menetelmävalinnat voivat lisätä planetaarisen sosiaalipedagogiikan tieteidenvälistä kiinnostavuutta, mutta samalla läsnä on vaikeasti mitattavien ilmiöiden mittaamisen (ihana) vaikeus.
Alustavat empiiriset tulokset ovat osoittaneet tarvetta pohtia tarkemmin planetaarisen osallisuuden luonnetta, ulottuvuuksia ja merkityksiä. Tällä hetkellä erityisen kiinnostavia kysymyksiä ovat esimerkiksi:
Mitä planetaarinen huolenpito on, ja millaisia mielikuvia huolenpito-sana herättää planetaarisessa kontekstissa?
Voiko planetaarinen osallisuus olla olemassa ilman planetaarisia arvoja ja huolenpitoa?
Miten ymmärtää omaehtoinen planetaarinen osattomuus – tietoisuus ilman osallistumista?
Mitä yhteistä tai eroa planetaarisella ja yhteiskunnallisella osallisuudella on?
Kutsun osallistujat pohtimaan muun muassa näitä kysymyksiä kanssani.
Lähteet:
Salonen, A. O., Isola, A.-M., Jakonen, J., & Foster, R. (2024). Who and what belongs to us? Towards a comprehensive concept of inclusion and planetary citizenship. International Journal of Social Pedagogy, 13(1).
Osallisuus, ilmastoteot ja ilmastohuolet
Anna-Maria Isola, Itä-Suomen yliopisto, THL
Ilmastonmuutos huolestuttaa monia, mutta huolten jakautuminen ja yhteys ympäristöystävällisiin tekoihin vaihtelevat väestöryhmittäin. Psykososiaalisten voimavarojen, erityisesti osallisuuden kokemuksen, merkitystä ympäristöystävälliselle käyttäytymiselle tunnetaan toistaiseksi heikosti.
Tutkimme osallisuuden kokemuksen, ilmastohuolen ja pienten ilmastotekojen välisiä yhteyksiä suomalaisessa aikuisväestössä. Arvioimme sukupuolen, iän, koulutuksen ja köyhyyskokemusten yhteyksiä ilmastohuoleen ja ympäristöystävälliseen käyttäytymiseen.
Käytimme Terve Suomi -tutkimuksen 2022–2023 väestöedustavaa kyselyaineiston tulevaisuusmoduulia (THL), rajattuna 20–74-vuotiaisiin (n=5 589). Otos painotettiin käänteisillä todennäköisyyspainoilla. Osallisuuden kokemusta mitattiin Experiences of Social Inclusion Scale -mittarilla (ESIS; ≥75 vs <75). Ilmastohuoli dikotomisoitiin (erittäin/äärimmäisen huolissaan vs muut). Ympäristöystävällisen käyttäytymisen tulokset olivat neljä dikotomista tekoa (ostamisen vähentäminen, kasvispainotteisempi ruokavalio, autoilun vähentäminen/ vähäpäästöisempi auto, energiansäästö) sekä indeksi “vahva ympäristöystävällinen käyttäytyminen” (≥3/4). Painotetuilla logistisilla regressiomalleilla estimoitiin portaittain osallisuuden kokemusta (ja ympäristöystävällisen käyttäytymisen malleissa lisäksi ilmastohuoli).
Osallisuuden kokemus ei ollut yhteydessä ilmastohuoleen. Sen sijaan se ennusti myönteisesti kolmea neljästä ympäristöystävällisen käyttäytymisen muodosta (kasvispainotteisempi ruokavalio, autoilupäästöjen vähentäminen, energiansäästö) sekä vahvaa ympäristöystävällistä käyttäytymistä, mutta ei ostamisen vähentämistä. Ilmastohuoli oli kaikissa käyttämistä koskevissa malleissa vahvin selittäjä (esim. vahva ympäristöystävällinen käyttäytyminen OR 2,46). Naiset ja korkeammin koulutetut raportoivat useammin ilmastotekoja; köyhyys ei ollut merkitsevästi yhteydessä ilmastotekoihin, ja iän vaikutukset olivat pääosin vähäisiä.
Osallisuuden kokemus näyttäytyy itsenäisenä voimavarana, joka tukee arjen ilmastoystävällistä käyttäytymistä ilmastohuolesta ja taustatekijöistä riippumatta. Tämä avaa uusia mahdollisuuksia sosiaalipedagogisille osallisuutta vahvistaville toimille.
Työryhmä 2: Kokemuksia ja tuntemuksia kodista, kuulumisesta ja palveluista
Katariina Kotila: Nuorten aikuisten affektiiviset kodin tekemisen käytännöt lapsuudenkodista muuton jälkeen
Anna-Maija Niemi: Kuulumisen tunnun muotoutuminen osana nuorten miesten elämänkulkua ja sen eri alueita
Alla Lemechkova-Toivonen & Tuire Aikio: Työllistämistä edistävien palvelujen käyttäjien ohjauskokemuksia ja kehittämistarpeita
Nuorten aikuisten affektiiviset kodin tekemisen käytännöt lapsuudenkodista muuton jälkeen
Katariina Kotila, Itä-Suomen yliopisto
Kodilla on keskeinen rooli arjessa mutta myös erilaisissa elämän muutoksissa ja käsityksessä elämänkulusta. Tutkin kulttuurimaantieteen väitöskirjassani nuorten aikuisten koteja erilaisissa elämäntilanteissa – muun muassa lapsuudenkodista pois muuttaessa. Suomessa nuoret aikuiset muuttavat omilleen eurooppalaisittain varhain, ja itsenäisesti asuminen yhdistetään vahvasti itsenäistymiseen ja aikuistumiseen. Omilleen muuttamisen prosessista voi kuitenkin olla hyvin erilaisia kokemuksia.
Tutkimuksessani tarkastelen sitä, miten nuoret aikuiset muovaavat kotiin liittyviä tunteita ja merkityksiä arkisilla käytännöillä muutettuaan ensimmäistä kertaa omilleen. Aineistona on kahdenkymmenenyhden 18–23-vuotiaan nuoren aikuisen videopäiväkirjat tai kirjoitetut päiväkirjat kodin arjesta. Lisäksi haastattelin lähes kaikkia osallistujia. Tutkimuksessani osoitan, miten nuoret aikuiset rakentavat kodin tuntua affektiivisilla kodin tekemisen käytännöillä. Ensinnäkin he sisustavat kotia, tuovat sinne tarpeellisia ja merkityksellisiä tavaroita ja järjestelevät kodin materiaa niin, että koti aineellisena paikkana kuvastaa heitä ja heidän käsityksiään kodista ja tuntuu näin ollen omalta paikalta. Toisekseen he rentoutuvat ja pyrkivät rentoutumaan kotona esimerkiksi katsomalla tv-sarjoja ja ”vain olemalla”, muokkaavat kodin aineellisuutta niin, että rentoutuminen on mahdollista, ja näin ilmentävät ja uusintavat kokemusta kodista paikkana, jossa saa olla rauhassa ja turvassa. Kolmanneksi he huolehtivat vastuullaan olevista kotitöistä, pyrkivät tekemään niitä omasta mielestään sopivalla rytmillä, käyttävät olemassa olevia taitojaan ja opettelevat tarvittaessa uusia.
Nuorten aikuisten ensimmäiset omat kodit voivat vaikuttaa väliaikaisilta, mutta väliaikaisinakin niillä ja niihin kytkeytyvillä käytännöillä ja tunteilla on suuri rooli nuorten arjessa ja aikuistumisen elämänvaiheessa. Arkisilla kodin tekemisen käytännöillä nuoret aikuiset kiinnittävät kotiin positiivisia tunteita, selviävät hankalien tunteiden kuten yksinäisyyden kanssa ja muovaavat sekä kodin tuntua omana paikkana että käsitystä itsestään itsenäiseen asumiseen kykenevinä aikuisina.
Kuulumisen tunnun muotoutuminen osana nuorten miesten elämänkulkua ja sen eri alueita
Anna-Maija Niemi, Itä-Suomen yliopisto
Esitelmäni pohjautuu artikkelikäsikirjoitukseen, jossa tarkastelen kuulumisen tunnun muotoutumista viiden pääkaupunkiseutulaisen, erityisopetustaustaisen nuoren miehen elämänkulullista, etnografialle pohjautuvaa haastattelukerrontaa analysoiden. Huomioni on kuulumista tuottavissa ja sitä haastavissa sosiaalisissa suhteissa, paikoissa ja ajankohdassa. Analysoin lisäksi sosiaalisia eroja ja kuulumista ympäröiviä ilmapiirejä, ja sitä, kuinka nämä nivoutuvat kuulumisen ja sitä haastavan ulossulkemisen prosesseihin.
Esitän, että keskeinen kuulumisen tuntua vahvistava elementti nuorten miesten elämänkulussa on sosiaalisissa suhteissa, paikoissa ja ajassa muotoutuva yhteenkuuluvuuden tunne ja kokemus omana itsenään hyväksytyksi tulemisesta. Tällöin se, millaisia ilmapiirejä erilaisissa paikoissa ja kohtaamisissa muotoutuu, on merkityksellistä sosiaalisten suhteiden ja niissä muotoutuvan kuulumisen tunnun kannalta. Samanaikaisesti risteävät eron ulottuvuudet näyttävät rajaavan nuorten miesten kuulumista vertaissuhteissa sekä koulu- ja asuinympäristöissä.
Pohdin esitelmässäni myös pitkittäistutkimuksen mahdollisuuksia tavoittaa muutosta haastateltavien tavoissa kertoa omasta elämästään. Siinä missä nuoret miehet ensimmäisissä haastatteluissaan kiinnittyivät kerronnallaan vahvemmin itsehallinnan ja yksilöllisyyden diskursseihin, myöhemmissä haastatteluissaan he kiinnittyvät myös sosiaalisiin, rakenteellisiin ja eroja tunnistaviin keskusteluihin ja painottavat sosiaalisen vastavuoroisuuden merkitystä elämänkulussaan.
Työllistämistä edistävien palvelujen käyttäjien ohjauskokemuksia ja kehittämistarpeita
Alla Lemechkova-Toivonen & Tuire Aikio, Hämeen ammattikorkeakoulu, Ammatillinen opettajakorkeakoulu
Pedaverkot -hankkeessa tehdyn alkukartoituksen pohjalla tarkastellaan heikommassa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden kokemuksia ohjauspalveluista Kanta-Hämeessä ja Uudellamaalla. Tutkimusaineisto koostuu narratiivisista teemahaastatteluista (n=11). Tulokset osoittavat, että yksilöllinen kohtaaminen, ohjauksen joustavuus ja ohjaajan pysyvyys ovat keskeisiä tekijöitä toimijuuden ja osallisuuden vahvistamisessa. Rakenteellisella tasolla korostuvat palveluiden saavutettavuus ja kesto sekä monialaisen yhteistyön merkitys. Esitelmässä tuodaan esille kehittämistarpeita erityisesti palvelujen sisällöllisen kohdentumisen, keston ja yrittäjyyteen liittyvän ohjauksen vahvistamiseksi.
Kartoitus toteutettiin touko-kesäkuussa 2025.
Työryhmä 3: Hyvä elämä, kohtuus ja kohtuullisuus
Teija Makkonen: Kohti kohtuullisia tulevaisuuksia: iäkkäiden näkemykset kulttuurisessa kestävyysmurroksessa
Hilma Möttönen: Kohtuus ja vastuullisuus naisten kokemuksissa rahasta ja vaurastumisesta
Erja Laakkonen: Irtiottojutut hyvän elämän etsinnän kuvauksina
Kohti kohtuullisia tulevaisuuksia: iäkkäiden näkemykset kulttuurisessa kestävyysmurroksessa
Teija Makkonen, Itä-Suomen yliopisto
Tekeillä oleva tutkimusartikkeli tarkastelee iäkkäiden ihmisten tulevaisuuskuvia kulttuurisen kestävyysmurroksen näkökulmasta. Murros kohti maapallon kantokyvyn rajoihin mahtuvaa yhteiskuntaa edellyttää kulttuurista muutosta, jossa kohtuullisuus ja sosioekologinen maailmankuva haastavat vallitsevia arvoja ja elämäntapoja. Tutkimusaineistona on 12 yksilöhaastattelua (65–82-vuotiaat), jotka on kerätty sosiaali- ja terveysalan yhdistysten ryhmätoiminnasta syksyllä 2024. Aineisto analysoitiin laadullisella sisällönanalyysilla.
Analyysissa hahmottui neljä tulevaisuuskuvaa: 1) Mureneva turvaverkko ja hallitsematon muutos, 2) Eriarvoistuva arki ja kohtuuden katoaminen, 3) Toivon siemenet, sekä 4) Ristiriitaiset kokemukset uhkien ja mahdollisuuksien rajapinnassa. Näissä kuvissa kulttuurinen kestävyysmurros näyttäytyy sekä välttämättömänä että haasteellisena. Yhtäältä korostuu huoli hyvinvointivaltion rapautumisesta ja globaalista epävakaudesta, toisaalta nousee esiin kestävien arvojen, kuten säästäväisyyden ja vastavuoroisuuden, merkitys. Nämä tulevaisuuskuvat eivät ole vain passiivisia näkemyksiä, vaan ihmisten omaa tulevaisuustoimijuutta korostavia merkityksiä, tapoja hahmottaa ja vaikuttaa siihen, millaiseksi tulevaisuus voi muodostua.
Artikkeli tuo esiin, että tulevaisuuskuvat rakentuvat menneen, nykyisyyden ja tulevaisuuden ajallisesta ja kokemuksellisesta jatkumosta. Tämä näkökulma poikkeaa monista tulevaisuudentutkimuksen lähestymistavoista, joissa kuvat muodostetaan pääosin nykyhetken elementeistä ja historiallisista trendeistä. Tässä tutkimuksessa iäkkäiden ihmisten elämänkulku ja siihen liittyvät arvot luovat erityisen syvyyden tulevaisuuden hahmottamiseen.
Tutkimus osoittaa, että iäkkäät ihmiset eivät ole vain menneisyyden muistelijoita, vaan aktiivisia tulevaisuuden rakentajia. Heidän näkemyksensä voivat toimia kulttuurisina resursseina oikeudenmukaisessa ja ekologisesti kestävässä murroksessa. Artikkeli kytkee empiirisen analyysin kulttuurisen kestävyysmurroksen käsitteeseen ja pohtii, millaisia edellytyksiä ja esteitä iäkkäät tunnistavat siirtymässä kohti kohtuullisempaa ja sosioekologista elämäntapaa. Tulokset tarjoavat aineksia tulevaisuudentutkimukseen, ikäystävällisen ja kestävän yhteiskunnan kehittämiseen sekä ekososiaalisen sivistyksen edistämiseen.
Avainsanat: Kohtuullisuus, tulevaisuuskuvat, kulttuurinen kestävyysmurros, sosioekologinen maailmankuva, iäkkäät ihmiset
Kohtuus ja vastuullisuus naisten kokemuksissa rahasta ja vaurastumisesta
Hilma Möttönen, Itä-Suomen yliopisto
Henkilökohtaisen talouden haltuun ottaminen ja vaurastumisen tavoittelu ovat teemoina valtavirtaistuneet niin mediassa ja populaarikulttuurissa kuin myös julkisessa keskustelussa. Viime vuosina on lisääntynyt erityisesti naisille suunnattu taloustieto ja rahapuhe, joka kannustaa naisia taloudellisen tiedon äärelle ja ottamaan raha-asiat haltuun. Talousongelmista ei haluta vain eroon (tai niitä vain ehkäistä), vaan tavoitteena on usein vaurastua tai jopa saavuttaa taloudellinen riippumattomuus.
Rahaosaamisen kerryttäminen ja vaurastumisen tavoitteleminen ottavat roolia myös kansalaistaitoina, joiden avulla oman ja läheisten tulevaisuutta voi turvata. Kun luottamus eläkejärjestelmään ja hyvinvointivaltion turvaverkkoihin rakoilee, tulevaisuuden turvaaminen näyttäytyy mahdollisena esimerkiksi sijoittamalla, säästämällä ja budjetoimalla.
Henkilökohtaiseen talouteen liittyvät keskustelut koskevat kuitenkin myös kohtuullisuutta ja vastuullisuutta erityisesti kuluttamisen kautta, mitä on myös tutkittu paljon aikaisemmassa tutkimuksessa. Kuluttaa toisaalta pitäisi, jotta kasvusta riippuvainen talousjärjestelmämme toimii, mutta lisääntynyt tietoisuus kestävyysasioista ja luonnonvarojen ylikulutuksesta on lisännyt myös kriittisempää suhtautumista kuluttamista kohtaan.
Tässä esityksessä pyrin tarkastelemaan, kuinka kohtuus ja vastuullisuus näkyvät naisten rahaa ja vaurastumista koskevassa puheessa. Puhetta ei ole tuotettu kestävyysteemat mielessä, vaan tarkoituksenani on selvittää sekundaarianalyysina haastatteluaineistosta, millaiseen rooliin kohtuus ja vastuullisuus asettuvat naisten kuvauksissa rahaa koskevista käytännöistään, ajatuksistaan ja tottumuksistaan. Esityksessäni esittelen vielä hahmotteluvaiheessa olevaa käsikirjoitusideaani ja alustavia havaintojani aineistosta. Esitykselläni pyrin vastaamaan muun muassa seuraaviin kysymyksiin: Mistä näkökulmista käsin kohtuudesta ja vastuullisuudesta puhutaan aineistossa? Mahtuvatko vastuullisuus ja sijoittaminen samaan lauseeseen naisten kokemuksissa? Näyttäytyykö kohtuus arvona, jota voi soveltaa rahan käyttämiseen ja hallintaan tai vaikkapa vaurastumisen tavoitteluun?
Irtiottojutut hyvän elämän etsinnän kuvauksina
Erja Laakkonen, Itä-Suomen yliopisto
Irtiottotarinat ovat suosittu lifestyle-journalismin juttuaihe. Irtiottojutuilla tarkoitan henkilöjuttuja, joissa kuvataan haastateltavan elämänmuutosta, esimerkiksi muuttoa syrjäiselle seudulle vaatimattomaan asumukseen. Juttuja julkaistaan paitsi naistenlehdissä myös yleisaikakauslehdissä sekä näiden sähköisissä kanavissa. Aihe on suosittu myös sosiaalisessa mediassa, ja eri mediat kietoutuvat toisiinsa: esimerkiksi toimittaja Aino Huilajan muuttoa pakettiautoon, van lifeä, on seurattu niin printtimediassa kuin sähköisen ja sosiaalisen median kanavissa sekä Yle 1 -kanavalla ja Yle Areenassa. Irtiottoja on käsitelty myös tietokirjallisuudessa, ja esimerkiksi Kaarina Davisin (2010) teos Irti oravanpyörästä on alansa moderni klassikko. Vanhempi klassikko on Henry David Thoreaun (1854, suom. 1954) Elämää metsässä (uusi suomennos 2010 Walden: Elämää metsässä) – teokseen viitataan yhä toistuvasti.
Esitykseni pohjautuu prosessissa olevaan artikkelikäsikirjoitukseen. Tutkimuksen aineisto muodostui pitkähkön ajan kuluessa: luin irtiottojuttuja verkkomedioista aineistoa hakien ja rajaten. Pyrin muodostamaan aineiston niin, että se antaisi mahdollisimman kattavan kuvan irtiottojuttujen moninaisesta kirjosta. Mukana on muun muassa omavaraistelua ja tiny house -elämäntapaa esitteleviä tekstejä; downshiftaamista ja myös isoja elämänmuutoksia selostavia juttuja. Lopullinen aineisto muodostuu 14 jutusta, jotka on julkaistu vuosien 2018–2024 välillä verkossa.
Analysoin tekstejä hyvän elämän tavoittelun näkökulmasta. Antiikin ajasta juontuvat näkemykset hyvästä elämästä elävät yhä, mutta ne ovat saaneet uuden kehyksen antroposeenin aikakaudella, planetaaristen rajojen ylittyessä. Tarkastelin hyvän elämän etsimistä toimintana, jonka tavoitteena on yksilön onnellisuus ja hyvinvoiminen. Se syntyy yksilön elämisestä oikeansuuntaisesti arvojaan seuraten. Temaattisen analyysin myötä totesin juttujen piirtävän kuvaa yksilöstä osana yhteistä maailmaa. Käsitys tyydyttävästä elämästä laajenee subjektiivisen näkökulman ylittäväksi relationaaliseksi hyvinvoinniksi.
Entisestä elämästä irtautuminen tarkoittaa usein taloudellista niukkuutta, ja vaatimattomat asuinolosuhteet tuottavat työtä. Niukkuus näyttäytyy kuitenkin elämän rikkautena, ja yksinkertainen elämä luonnon mukana tuottaa kokemuksia vapaudesta, onnellisuudesta ja tyytyväisyydestä. Irtioton tehnyt voi asua yksin, mutta hän ei koe olevansa yksinäinen: suhteet kotieläimiin, omaan pihaan ja luonnonelementteihin tuottavat mielihyvää. Irtiotto entisestä on voimistanut kuulumisen kokemusta luontoon, minkä tulkitsen relationaalisen hyvinvoinnin viitekehyksessä onnellisuuden lähteen löytämiseksi.
Työryhmä 4: Nuoret reunalla – kokemuksia, katveita ja tukemisen haasteita
Aunimarjut Kari: Nuoret ulkopuolisuuden kokemusten rajapinnoilla: systemaattinen kirjallisuuskatsaus
Anna-Kaisa Peruskivi: Nuoret koulutuksen reunalla: psyykkisesti oireilevien opiskelijoiden tuen katveet koulutusjärjestelmässä
Annika Hokkanen: Haasteita, katkoksia ja putoamisia: Koulu- ja opiskelupolut rikoksia tehneiden nuorten tarinoissa
Tutkimustyöryhmä tarkastelee nuorten syrjäytymistä ja sen ehkäisyä sosiaalipedagogisesta näkökulmasta, jossa huomio kiinnittyy yksilöllisten elämänkulkujen ja yhteiskunnallisten rakenteiden vuorovaikutukseen. Aunimarjut Kari esittelee systemaattisen kirjallisuuskatsauksen keskeiset tulokset nuorten syrjäytymisestä nuorten kokemusten ja heidän oman äänensä näkökulmasta. Katsaus on maailmanlaajuinen ja kattaa tutkimuksia viideltä maanosalta. Anna-Kaisa Peruskivi tarkastelee ammattilaisten näkemyksiä psyykkisesti oireilevien nuorten tuen katveista ja koulutusjärjestelmän rakenteellisista puutteista toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa. Annika Hokkanen tuo esiin rikoksia tehneiden nuorten kertomuksia koulu- ja opiskelupoluista, joihin sisältyy haasteita, katkoksia ja koulutuksesta putoamisia. Yhdessä esitykset tekevät näkyväksi, miten nuorten tilanteet rakentuvat arjen kokemuksissa, institutionaalisissa käytännöissä ja rakenteellisissa ehdoissa, jotka voivat joko tukea tai kaventaa nuorten osallisuutta ja toimijuutta. Työryhmä kutsuu pohtimaan, millaisin pedagogisin ja rakenteellisin keinoin nuorten kiinnittymistä koulutukseen ja yhteiskuntaan sekä heidän oikeuttaan kohtuullisen hyvään elämään voidaan vahvistaa.
Nuoret ulkopuolisuuden kokemusten rajapinnoilla: systemaattinen kirjallisuuskatsaus
Aunimarjut Kari, Lapin yliopisto
Tässä nuorten syrjäytymiskokemuksia ja ulkopuolisuuden kokemuksia tarkastelevassa systemaattisessa kirjallisuuskatsauksessa tarkasteltiin, miten tajunnallisuus, kehollisuus ja situationaalisuus (Rauhala, 2005, 2014) ilmenivät nuorten kokemuksissa sekä millaisia selviytymisstrategioita ja tulevaisuusintentioita tutkimuksissa kuvattiin. Analyysi perustui Lauri Rauhalan situationaalisen säätöpiirin teoriaan, jonka avulla tarkasteltiin fenomenologisesti, miten elämäntilanteisuus ja yksilöllinen merkityksenanto muovasivat kokemusta ja sen tulkintaa. Aineistona oli 26 vertaisarvioitua kansainvälistä ja kotimaista artikkelia vuosilta 2019–maaliskuu 2025.
Tulokset osoittivat, että tajunnalliset, keholliset ja situationaaliset kokemukset ilmenivät useimmiten yhtäaikaisina. Syrjäytymiskokemukset ilmenivät tajunnallisesti paineistettuina odotuksina, mutta myös vastarintana ja uudelleensuuntautumisena, kehollisesti psykosomaattisina kipuina sekä situationaalisesti kaventuneena toimijuutena ja vetäytymisenä. Sateenkaarevuutta (LGBTQ+) käsitteli 8/26 tutkimusta. Pettymyksiä koulun tukeen raportoi 9/26 tutkimusta ja palveluasiantuntijoiden tukeen 12/26 tutkimusta. Läheisten ja vertaisyhteisöjen vaikutukset vaihtelivat suotuisista epäsuotuisiin. Selviytymisstrategiat näyttäytyivät kekseliäinä ja tilanteeseen sopivina ulottuen suunnittelusta ja todellisuuspakenemisesta avoimeen vastarintaan, muutosmyönteisyyteen, neuvotteluun ja välttämiskäyttäytymiseen. Tulevaisuusintentioissa korostuivat arjessa selviytyminen ja hetkessä eläminen, kouluttautuminen ja tietoinen suunnanmuutos. Vaikeuksistaan huolimatta nuoret suhtautuivat tulevaisuuteensa itsemyötätuntoisesti ja hyväksyvästi.
Lähteet
Rauhala, L. (2005). Hermeneuttisen tieteenfilosofian analyyseja ja sovelluksia. (2. täydennetty painos). Yliopistopaino.
Rauhala, L. (2014). Ihmiskäsitys ihmistyössä. Gaudeamus.
Nuoret koulutuksen reunalla: psyykkisesti oireilevien opiskelijoiden tuen katveet koulutusjärjestelmässä
Anna-Kaisa Peruskivi, Lapin yliopisto
Laajennettu oppivelvollisuus pyrkii lisäämään koulutuksellista tasa-arvoa, mutta velvollisuus yksin ei riitä takaamaan, että kaikki nuoret kykenevät jatkamaan opintojaan toisen asteen koulutuksessa. Erityisesti psyykkisesti oireilevien nuorten koulutuspolut ovat yhä usein vaarassa keskeytyä. Tämä herättää kysymyksen siitä, millaisin rakentein koulutusjärjestelmä voi tukea kaikkien osallisuutta ja ehkäistä syrjäytymistä.
Esitys perustuu väitöskirjatutkimuksen ensimmäiseen osatutkimukseen. Aineisto koostuu yli 400 opetuksen, ohjauksen ja opiskeluhuollon ammattilaisen vastauksista keväällä 2025 toteutettuun sähköiseen kyselyyn. Aineisto analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin keinoin, tunnistaen toistuvia teemoja ammattilaisten kokemuksista tukijärjestelmän puutteista ja kuntouttavan opetuksen kehittämistarpeista.
Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii näkemys oikeudenmukaisesta koulutuksesta, joka tunnistaa nuorten moninaiset lähtökohdat ja vahvistaa heidän toimintamahdollisuuksiaan. Sosiaalipedagogisesta näkökulmasta psyykkisesti oireilevien nuorten koulutukselliset haasteet eivät näyttäydy yksilöllisinä puutteina, vaan rakenteellisina kysymyksinä, jotka kytkeytyvät tuen järjestelmiin, pedagogisiin käytäntöihin ja institutionaalisiin rajoihin.
Tulosten perusteella psyykkisesti oireilevien opiskelijoiden tukijärjestelmä on pirstaleinen ja monin osin riittämätön. Ammattilaiset kuvasivat resurssien riittämättömyyttä sekä palvelujärjestelmän pullonkauloja, jotka rajoittavat oikea-aikaisen ja kokonaisvaltaisen tuen toteutumista. Nämä rakenteelliset katveet heikentävät nuorten osallisuutta, toimijuutta ja mahdollisuuksia osallistua, kiinnittyä ja edetä opinnoissa.
Esitys kutsuu pohtimaan, millaisin pedagogisin ja rakenteellisin ratkaisuin koulutuksen tukiratkaisuja tulisi kehittää, jotta psyykkisesti oireilevien nuorten syrjäytymistä voitaisiin ehkäistä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
Haasteita, katkoksia ja putoamisia: Koulu- ja opiskelupolut rikoksia tehneiden nuorten tarinoissa
Annika Hokkanen, Lapin yliopisto
Nuorten kokonaisrikollisuus on viimeisinä vuosikymmeninä laskenut Suomessa, mutta rikokset kasautuvat yhä pienemmälle joukolle nuoria, jotka tekevät rikoksia entistä enemmän (Pitkänen ym. 2022) ja myös entistä vakavampia (Danielsson 2022). Nuoruusiässä työn ja koulutuksen ulkopuolelle jääminen lisää rikoskäyttäytymisen riskiä entisestään (Suonpää ym. 2023). Rikollisen elämäntavan ehkäisy tulisikin aloittaa mahdollisimman varhain ja erilaiset tukitoimenpiteet tulisi keskittää tehokkaasti niihin nuoriin, joille huono-osaisuus kasaantuu (Haikkola ym. 2019). Tässä koululla ja oppilaitoksilla on tärkeä rooli.
Rikoksia tekevien nuorten tilanteen kokonaisuuden ymmärtämiseksi sekä oikeanlaisten tukimuotojen kehittämiseksi tarvitaan eri tieteenaloja ja näkökulmia yhdistävää tutkimusta. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää minkälaisia polkuja pitkin rikoksia tehneet nuoret kulkevat peruskoulussa ja toisen asteen opinnoissa. Tutkimus pohjautuu laadulliseen haastatteluaineistoon, joka on kerätty nuorena rikoksia tehneiltä (N=20). Tutkimusaineistoa analysoidaan laadullisin menetelmin muun muassa narratiivista lähestymistapaa hyödyntäen.
Tutkimus havainnollistaa, kuinka rikoksia tehneet nuoret ovat erityisen haavoittuvassa asemassa. Heidän tuen tarpeensa näyttäytyvät moninaisina sekä kasautuneina. Rikoksia tehneiden nuorten taustalla voi olla turvattomuuden kokemuksia lapsuuden perheessä, oppimisen ja keskittymisen haasteita koulussa, ongelmia vertaissuhteissa sekä varhaisessa vaiheessa alkanutta päihteiden käyttöä. Rikoksia tehneet nuoret kertovat erilaisista haasteista peruskoulussa ja toisen asteen opinnoissa, kuten tuen tarpeiden tunnistamisen ja tukimuotojen puutteista, katkoksista erilaisissa nivelvaiheissa sekä koulutuksen ulkopuolelle jäämisestä. Erilaiset negatiiviset kokemukset peruskoulussa ja toisen asteen opinnoissa näyttävät herättävän rikoksia tehneissä nuorissa näköalattomuutta ja motivaatio-ongelmia opiskelu- ja työelämän suhteen. Osa nuorista kuitenkin onnistuu kääntämään negatiiviset kokemukset voimavaraksi sekä löytää polkunsa takaisin opiskelu- ja työelämään.