Blogi: Antirasistisen lukupiirin satoa: Saamelaisuus on suomalaisille edelleen tuntematonta

Elsa Luukkanen ja Maija-Stina Larkio*

Suomen sosiaalipedagoginen seura aloitti keväällä 2022 antirasistisen lukupiirin kokoontumalla 9.3. ensimmäiseen tapaamiseen, jonka aiheena oli saamelaisuus. Tarkoituksena oli tutustua Suomen oman alkuperäiskansan, saamelaisten, historiaan ja kulttuuriin. Suomen enemmistöväestöllä, etnisillä suomalaisilla, on edelleen paljon tehtävää saamelaisen perinnön ymmärtämisessä ja kunnioittamisessa, kuten huomasimme kirjojen teemoista keskustellessamme. Lukupiirin aiheita meille alusti kaksi teosta: saamelaisaktivisti Niillas Holmbergin romaani Halla Helle (2021) ja tietokirjailijoiden Kukka Rannan sekä Jaana Kannisen Vastatuuleen: Saamen kansan pakkosuomalaistamisesta (2019). Valitsimme nämä teokset tuomaan esiin saamelaisuutta heidän omasta näkökulmastaan ja tutkimukseen pohjautuen. Kaikki lukupiiriin osallistujat ja tämän tekstin kirjoittajat kuuluvat Suomen valtaväestöön. Näin ollen tiedostimme lukupiirin aikana ja tekstiä kirjoittaessamme, että emme pysty samaistumaan saamelaisten kokemaan syrjintään. Voimme vain yrittää ymmärtää sitä lukemamme kautta.

Kirjallisuuteen tutustuminen avasi paljon keskusteltavaa, mutta päällimmäisenä jäi mieleen lukupiiriläisten jakama kokemus siitä, kuinka saamelaisten ja suomalaisten välinen historia sivuutetaan kouluissa, valtavirran mediassa sekä jokapäiväisissä keskusteluissa. Keskustelussa vahvistui yhteinen ymmärrys, että saamelaisten jättäminen yhteiskunnan ulkopuolelle on ollut Suomen valtion ja valtaväestön tiedostettu strategia suomalaisen identiteetin ja aseman vahvistamiseksi. Saamelaisia on systemaattisesti syrjitty “epä”suomalaisena kansana, jolta puuttuu esimerkiksi “suomalainen sisu”.

Halla Hellessä päähenkilö Samu on Utsjoelle muuttava tamperelainen, jolla on ennakkoluuloja saamelaisia kohtaan. Lukupiiriläisten mielestä romaanissa  ennakkoluulojen purkaminen tapahtuu, kun minä-kertoja kyseenalaistaa saamelaisuuden käsitettä. Kyseenalaistaminen ei ole hienovaraista, ja vaikka Samulla on hyvä aikomus saamelaisuuden lähestymiseen, hänen tapansa tuntuu tunkeutuvalta ja epäkunnioittavalta. Kirja purkaa ennakkoluuloja esimerkiksi saamelaisista perinteistä ja saamelaisten itsemääräämisoikeudesta suomalaisen yhteiskunnan sisällä ja sen ulottumattomissa.

Saamelaisesta historiasta Halla Hellessä on ikään kuin palopuheita reaalimaailmasta itse psykologisen fiktion välissä. Tamperelainen Samu oppii tarinan aikana esimerkiksi saamelaismääritelmästä (eli siitä, kuka on saamelainen ja kellä on näin ollen oikeus päättää saamelaisten asioista saamelaiskäräjillä) ja tahattomista loukkaavista kommenteista eli mikroaggressioista saamelaisia kohtaan Samun omien kommelluksien ja ennakkoluulojen kautta.

Halla Hellen ensimmäisessä luvussa esitetään lukijoille tärkeänä teemana saamelaisten kansallisen identiteetin säilyttäminen. Saamelaistaiteilija Ellen voi ajatella kuvastavan alkuperäiskansan periksiantamattomuutta, jota Samu kuvailee näin: “Saamelaisten animatismista [luonnon elollistamisesta] Elle kertoo aina säntillisesti preesensissä, ikään kuin nykysaamelaisten luontosuhde olisi entisellään ja jäljellä olisi jotain eheämpääkin kuin murtuneen elämänmuodon fragmentteja.” Halla Hellessä onkin paljon saamelaiselle kulttuurille ja saamen kielelle tyypillisiä luontovertauksia.

Samankaltaiset saamelaisuuden teemat ovat myös esillä Vastatuuleen-teoksessa. Lukijan taival alkaa Suomen tunnistamisesta kolonialistisena maana, jossa saamelaiset on leimattu “vähempiarvoiseksi roduksi”. Kirjan johdanto keskittyy purkamaan valtaväestön käsitettä suomalaisuuden viattomuudesta: vaikka Suomella ei ole ollut suuria ulkoisia siirtomaita ja kansana olemme historiallisesti olleet alistettu “vauraan Ruotsin ja milloin valtavan Venäjän alle” (s. 20), saamelaisten sortoa on käytetty suomalaisuuden ylivallan luomiseen julmilla ja epäinhimillisillä tavoilla. Ranta ja Kanninen tuovat ytimekkäästi esille saamelaisten näkökulmaa ja antavat saamelaisille tilan ilmaista omia kokemuksiaan ja perspektiivejään haastatteluiden myötä. Teos on jo itsessään ainutlaatuinen, koska saamelaiset ovat pitkään välttäneet osallistumista valtaväestön tutkimuksiin aikaisempien traumaattisten kokemusten takia.

Kun puhumme saamelaisten historiasta, on tärkeää sisäistää, että alkuperäiskansaa on systemaattisesti sorrettu jo kauan ennen Suomen itsenäistymistä. Saamelaisten siidat eli sukulaisuuteen perustuvat yhteisöt, jotka harjoittavat elinkeinojaan perinteisillä alueilla, eivät välttämättä mukautuneet valtioiden rajoihin. Tästä syystä siidat saattoivat jo 1500-luvulla maksaa veroja Ruotsille, Norjalle ja Venäjälle rajojen määräytymisestä riippuen (s. 36). Tämä ongelmallinen ajatus siitä, kenelle saamelaisten asuinalueet laillisesti kuuluvat ja kuka saa nauttia verorahojen taloudellisista eduista, toiseuttaa saamelaista identiteettiä erilaisena ja vähempiarvoisena. Usein saamelaisten siitojen ja asuinalueiden kontrollia sivuutetaan kaukaisena “se tapahtui joskus aikoja sitten” -ongelmana. Harvoin valtavirran mediassa käydään avointa keskustelua 1950 - 1970-luvuilla luotujen allasalueiden epäoikeudenmukaisuudesta (s. 54), vuonna 2016 voimaan tulleen Metsähallituslain haitoista (s. 189) tai Jäämerelle vievän junanratasuunnitelman epäeettisyydestä (s. 204). Saamelaiskäräjät ovat jatkaneet taistelua oikeuksiensa puolesta, mutta Suomen hallitus jatkaa saamelaisten syrjäyttämistä esimerkiksi pitämällä epävirallisia, pöytäkirjattomia tapaamisia, joihin saamelaiskäräjien edustajat eivät ole saaneet aineistoja etukäteen voidakseen kartoittaa tarvittavia taustatietoja (s. 204).

Maallisen ja hallinnollisen kolonialismin lisäksi Vastatuuleen-teoksessa käsitellään “mielen kolonialismia”, jolla tarkoitetaan kristinuskon vaikutusta saamelaiseen luonnonläheisyyteen. Saamelaisten hengellinen yhteys elinympäristöön ja luontoon leimattiin epäjumalien palvomiseksi. 1600-luvun loppupuolella saamelaiset, jotka eivät omaksuneet kristillisiä sakramentteja, saattoivat pahimmillaan saada kuolemanrangaistuksen (s. 81), mikä johti siitojen ja rumpujen tuhoamiseen (s. 91). Kristinuskoon assimiloimisen lisäksi saamelaisia kohdeltiin kaltoin rotuun perustuvien tutkimusten kohteina. Saamelaisten kehonosia mitattiin tieteellisen tutkimuksen nimissä traumatisoivin tavoin ja heille maksettiin Euroopan kiertueista, joissa heitä esiteltiin yleisölle primitiivisenä kansana (s. 113). Suomen Lapissa rotututkimusta harjoitettiin aina 1970-luvulle asti.

Lukupiirissä keskustelimme myös tarpeesta arvostaa saamelaisia perinteitä. Vastatuuleen kertoo avoimesti saamelaisten vaikeuksista, mutta teoksesta hehkuu myös saamelaisten suhde luontoon ja oman yhteisön tukeminen. Saamen kansan vahvuus tulee esille esiäitien ikiaikaisen viisauden arvostamisessa ja saamelaisuuden uudelleen rakentamisessa: saamen kieliä elvytetään ja rumpujen ja sukukohtaisien saamenpukujen tekemistä opetetaan seuraaville sukupolville. Aslak Pieskin sanojen mukaisesti saamelaiset nuoret “ovat henkisesti entistä kypsempiä, ja he ovat valmiimpia suojelemaan Saamen maata ja kansaa” (s. 152), mikä näkyy myös kansainväliseen YK-toimintaan osallistumisessa.

Lukupiiriläiset panivat merkille, että luetuissa kirjoissa käsiteltiin saamelaisia yhteisönä mutta myös yksilöllisyyttä ja sen merkitystä. Halla Hellessä Elle on masentuneena hylännyt kansainvälisen taideuransa. Samun mukaan se tarkoittaa, että Elle on syrjäytynyt yhteiskunnasta.Todellisuudessa Ellen vetäytymisessä on ennemmin kyse pyrkimyksestä palata omille juurilleen. Lukupiiriläiset havaitsivat molempien teoksien käsittelevän saamelaisten assimilaatiota eli saamelaisten sulauttamista Suomen enemmistökulttuuriin. Lukupiirissä keskusteltiin kirjojen pohjalta yhteisöön kuulumisen tärkeydestä yksilön identiteetin kehittymiselle ja mielenterveydelle. Hienovarainen kulttuurinen assimilaatio on peittelemättömän sorron rinnalla yksi sorron muoto, jonka kautta länsimainen kulttuuri ja elinkeinot hakevat valta-asemaa. Se pyyhkii saamelaista perintöä pois, mikäli sitä ei oteta huomioon vakavammin kaikilla yhteiskunnan sektoreilla.

Lukupiirin lopulla yritimme kiteyttää keskustelussa nousseita teemoja. Molemmat teokset ovat opettavaisia, vaikuttavia ja silmiä avaavia, mutta mitä seuraavaksi. Saamelaisuus, kuten suomalaisuus, on suuri käsite, josta emme puhu avoimesti yhteiskunnassa. Ryhmämme toivoikin, että tietoisuutta saamelaisesta kulttuurista kehitettäisiin yhteiskunnallisissa instituutioissa kuten kasvatusalalla ja työpaikoilla. Jos tuomme esiin saamelaisiin kohdistuvaa rakenteellista rasismia, meillä saattaisi olla mahdollisuus aloittaa jo kauan sitten menetetyn luottamuksen rakentaminen alkuperäiskansan kanssa, joka on rikas ja tärkeä osa yhteiskuntaamme.

Monet meistä lukupiiriläisistä toimivat asemissa, joissa pystymme vaikuttamaan saamelaiskysymyksen esille tuomiseen. Voimme luoda keskustelua saamelaisuudesta ja sen merkittävyydestä opetuksessamme, kirjoituksissamme, järjestämissämme konferensseissa sekä keskusteluissa kollegoiden ja oppilaiden kanssa. Olemme sosiaalipedagogisena seurana yhdessä sitoutuneet oppimaan, keskustelemaan ja toteuttamaan antirasistista toimintaa, ja lukupiirin aloitus on ensimmäinen askel yhteisellä matkallamme.