Blogi: Kehon kokemukset – ruumiin rakenteet

Raisa Foster *

Miten kehomme sitoo meidät kokemuksellisesti maailmaan ja miten ruumiimme kantavat mukanaan myös yhteiskunnan rakenteita? Sekä fenomenologinen kuvaus kehollisuudesta että feministisen näkemys ruumiillisuudesta avartavat ymmärrystä todellisuuden moninaisuudesta. Keho on aina henkilökohtaisesti eletty ja koettu, mutta ruumiillisuuden kautta tulevat näkyviksi myös yhteiskunnalliset valtarakenteet. Sekä fenomenologinen että feministinen ajattelu haastavat atomistisia, dualistisia ja hierarkisia tapoja käsittää ihmisyyttä tarjoten kokonaisvaltaisemman ja kompleksisemman näkemyksen ihmisen maailmasuhteesta.

Suomen kielessä keho ja ruumis ovat synonyymeja, mutta niiden käytössä ja merkityksissä, erityisesti eri tieteenaloilla, on eroja. Keho syntyi 1940-luvulla uudissanana erottamaan elävä, kokeva keho kuolleesta ruumiista. Fenomenologisessa keskustelussa “eletyn kehon” ja “objektiruumiin” ero liittyy Edmund Husserlin tekemään erotteluun saksankielisten sanojen Leib ja Körper välillä. Leib viittaa elettyyn ja kokevaan kehoon, kun taas Körper nähdään biologisena, anatomisena ja fysiologisena ruumiina. Tosin osa suomalaisista fenomenologeista  – ja sukupuolentutkijoista – puhuu eletystä ruumiista ja ruumiillisuudesta. Sukupuolentutkimuksessa ruumiillisuus avaa näkökulman valtasuhteisiin: ruumiit kantavat mukanaan normeja, yhteiskunnallisia erontekoja ja vallankäytön muotoja.

Fenomenologia ja feminismi tarjoavat kaksi toisiaan täydentävää näkökulmaa kehollisuuteen/ruumiillisuuteen. Vaikka niiden painopisteet eroavat – fenomenologia korostaa ihmisen kehollista maailmasuhdetta ja feminismi ruumiillisuuden kytkeytymistä valtasuhteisiin – niitä yhdistää yhteinen kritiikki länsimaisen ajattelun kartesiolaista sekä andro- ja eurosentristä (ja nykyään myös antroposentristä) traditiota kohtaan. Tämä traditio on jakanut todellisuuden vastinpareihin: mieleen ja ruumiiseen, miehiin ja naisiin, normaaliin ja epänormaaliin, kulttuuriin ja luontoon. Kahtiajaottelun lisäksi nämä parit asetetaan tyypillisesti hierarkiaan: ensimmäinen mielletään ensisijaiseksi ja usein myös arvokkaammaksi. Todellisuuskäsitys, jossa järki ja abstraktio asetetaan etusijalle, ei siis ole neutraali “totuus”, vaan kulttuurisesti värittynyt näkökulma.

Sekä fenomenologinen että feministinen ajattelu hylkäävät tällaisen atomistisen ja abstrahoidun maailmankuvan ja pyrkivät kohti kokonaisvaltaisempaa ja kompleksisempaa ymmärrystä todellisuudesta. Fenomenologia muistuttaa, että kehomme on se, joka havaitsee ja josta voimme olla tietoisia. Kehon kautta olemme maailmassa – ja maailma on myös meissä. Feministinen näkökulma puolestaan tuo esiin sen, että ruumiillisuus on paikka, jossa valtarakenteet muovautuvat ja tulevat näkyväksi. Ruumiit kantavat mukanaan sukupuolen, rodun ja luokan kaltaisia erontekoja. Ne eivät siis koskaan ole pelkästään yksityisiä, vaan aina myös sosiaalisesti ja kulttuurisesti muovautuneita.

Ekofenomenologia ja ekofeminismi ovat puolestaan avartaneet ymmärrystä kehollisuudesta ja ruumiillisuudesta osana laajempaa, enemmän kuin ihmisen maailmaa. Ekofeministiset teoriat osoittavat, että samat hierarkiat ja dualismit, jotka vaikuttavat ihmisryhmien välillä, muovaavat myös ihmisen ja muun luonnon suhdetta. “Toiseutetut” ruumiit – niin ihmiset kuin muutkin eläimet – on usein asetettu samanlaisen hallinnan ja alistamisen logiikan kohteiksi. Ekofenomenologia puolestaan kurottautuu käsitteellisten rakenteiden tuolle puolen, aistilliseen ja elettyyn maailmaan, joka on enemmän kuin ihmiskeskeinen todellisuustulkinta. Se nostaa esiin ihmisen ja maailman välisen yhteyden ei-käsitteellisen, kokemuksellisen ja dialogisen luonteen.

Kriittisen keskustelun kehollisuudesta ja ruumiillisuudesta ei soisi typistyvän kilpailuksi siitä, kumpi näkökulma (fenomenologia vai feminismi) tai käsite (keho vai ruumis) on ”oikeampi”. Sekä kehofenomenologia että feministinen ruumiillisuuden tarkastelu tarjoavat tärkeitä havaintoja siitä, miten olemme maailmassa: miten kehomme aistii, havaitsee, tuntee ja kokee, mutta myös miten ruumiimme on aina suhteessa valtarakenteisiin. Kehon kokemukset ja ruumiin rakenteet eivät ole vastakohtia – vaan molempien tunnistaminen ja tunnustaminen avaa kokonaisemman kuvan ihmisyyteen ja maailmaan.

* Dosentti Raisa Foster on tutkija ja monialainen taiteilija, jonka taiteellisen tutkimuksen ytimessä on ihmisen kehollinen maailmasuhde.