Uutinen: Sosiaalipedagogiikka-lehti saa uuden päätoimittajan ja apulaispäätoimittajan

4.9.2025

Sosiaalipedagogiikka-lehden uudeksi päätoimittajaksi on valittu KT, sosiaalipedagogiikan dosentti Jani Pulkki. Hän aloittaa tehtävässä syyskuussa ja toimii syksyn ajan yhteistyössä väistyvän päätoimittajan yliopistonlehtori, FT Sanna Ryynäsen kanssa, joka päättää kautensa vuoden 2025 lopussa.

Pulkki toimii tutkijatohtorina Oulun yliopistossa. Omassa tutkimuksessaan hän on tarkastellut muun muassa kilpailun kasvatuksellisia ongelmia ja sen pedagogisia vaihtoehtoja, ekososiaalista kasvatusfilosofiaa, kontemplatiivista pedagogiikkaa ja moraalitalouden kysymyksiä. Tieteellisessä toimitustyössä hän näkee tärkeäksi toimia kannustavasti ja kirjoittajia heidän hankkeissaan tukien. Päätoimittajana hän pyrkii kehittämään vastuullista tiedejulkaisemista sekä rakentamaan keskinäiseen kunnioitukseen ja luottamukseen perustuvaa avointa ja keskustelevaa toimintakulttuuria. Pulkki nimettiin päätoimittajan tehtävään kaksivuotiskaudeksi, jota yhteisellä sopimuksella voidaan jatkaa toiset kaksi vuotta.

Päätoimittajan lisäksi Suomen sosiaalipedagogisen seuran hallitus valitsi kesällä aikakauskirjalle uuden apulaispäätoimittajan, YTT Teija Makkosen, joka seuraa tehtävässä FT, dosentti Raisa Fosteria. Makkonen työskentelee tutkijatohtorina Itä-Suomen yliopistossa. Hänen omat tutkimuksensa pohjautuvat kriittisemansipatoriseen ja ekososiaaliseen sosiaalipedagogiikkaan sekä sosiaalipedagogiseen gerontologiaan, joiden pohjalta hän on tarkastellut muun muassa taiteilija-ammattilaisten toimintaa ikääntyneiden hoivakodeissa.

Toisena apulaispäätoimittajana lehdessä jatkaa KT Eija Raatikainen.

Sosiaalipedagogiikka-lehti on alan ainut säännöllisesti ilmestyvä, suomenkielinen tieteellinen julkaisu. Se on vapaasti luettavissa verkossa osoitteessa https://journal.fi/sosiaalipedagogiikka. Lehti ilmestyi aiemmin nimellä Sosiaalipedagoginen aikakauskirja, ja sitä on julkaistu vuodesta 2000 lähtien. Lehdellä on Suomen tieteellisten seurain valtuuskunnan vertaisarviointitunnus ja Julkaisufoorumi-luokituksessa (Jufo) se on tasolla 1.

Lisätietoa